Moni meistä on eksyksissä seksin ja parisuhteen, vanhemmuuden, ihmisenä olemisen, ihmissuhteiden ja oman jaksamisen kanssa. On kuin olisi jatkuvasti vailla jotakin ja olo saattaa olla usein tyytymätön, väsynyt ja haluton.

Terapian avulla on mahdollista ymmärtää enemmän itseään, historiansa ja traumojen vaikutusta omaan seksuaalisuuteen sekä sitä, mitä tapahtuu suhteissa toisiin ihmisiin. Sukeltamalla omaan itseensä on mahdollista löytää se, mitä on hukassa. Vastauksia ei tarvitse olla valmiiksi olemassa.

Terapeuttinen työskentely soveltuu yleensä jokaiselle, joka on halukas tarkastelemaan itseään, ympäristöään ja taustaansa. Terapia ja keskusteluapu tulevat tarpeeseen viimeistään silloin, kun omat voimat eivät enää riitä ongelmista selviämiseen. Seksuaaliterapiaan voi tulla myös, vaikka mikään ei olisi vialla ja hyödyntää terapeuttisia menetelmiä oman kasvuprosessin tukena.

Erityistason seksuaaliterapeuttina työotteeni on eri terapialajeja yhdistelevä. Keskustelun tueksi valitaan yksilöllisesti kognitiiivisen terapian, skeematerapian sekä hyväksymis- ja omistautumisterapian menetelmiä, tunnetyöskentelyä, mindfulness- sekä kehollisia harjoituksia. Tavoitteet, joita kohti kuljetaan, sovitaan yhdessä terapian alkaessa ja niitä voidaan tarvittaessa myös päivittää matkan varrella.

Voisinko minä olla sinulle tai läheisellesi avuksi?


Vastaanottoni sijaitsee Väestöliiton Terapiapalveluiden tiloissa Helsingissä. Teen sekä yksilö- että pariterapiaa. Voit varata ajan halutessasi suoraan täältä.

Mikäli haluat ottaa minuun henkilökohtaisesti yhteyttä, voit lähettää minulle viestiä alla olevan boksin kautta.